Tirkistelijä.

Kahden koiran kanssa kulkiessa, minusta on ihana katsella ihmisten asuntoihin sisään jos heillä on valot päällä ja verhot auki. En toki aivan ikkunan alle mene, mutta siinä ohi kävellessä kuitenkin kuikin sisälle. Tää on varmaan samanlainen taipumus kuin addiktioni Etuovi.comiin. Uutta asuntoa ei ole tarvetta saada, mutta päivittäin käyn tarkistamassa minkälaisia kämppiä siellä on.

Postia hakiessa oli pakko napata kuva omasta ikkunasta.

Ruokailutilasta loisti kaunis valo kynttilöistä sekä lukuvalosta, harsokukka yhdessä valkoisten pellavaverhojen kanssa kehysti kuvaa kauniisti ja iittalan kivituikut toivat yhdessä pellekynttelikön kanssa väriä ja pirteyttä.

Kutsuvalta ja kodikkaalta näytti oma kotini. =)

Kuva

Rappuset jouluun.

Voih niisk ja tirsk. Nyt alkaa toden teolla flunssan nujertaminen! Vähän c-vitamiini-sinkkijuomaa nassuun ja iltaruuaksi vitamiinipommisalaattia.

Yläkertaan vieville rappusille asettelin pienen talvisen/jouluisen asetelman jossa valosarja tyhjän maljakon sisällä, amarylliksen alku sekä pieni pihakuusi lasimaljassa saattelevat kulkijan tasolta toiselle.

Valosarja heijastuu ihanasti valkoisiksi maalatuista puuportaista ja antaa valoa muuten pimeään nurkkaukseen.

Sytyttelin kodin täyteen tuikkuja ja kynttilöitä ja nyt ei auta kuin sukeltaa peiton alle ja matkata hyvän kirjan maailmaan.

Muistakahan pestä käsiä, pitää itsenne lämpiminä ja syödä hyvin!!!!

KuvaKuva

KuvaKuva

Amarylliksen kasvatus.

Tilasin netistä itselleni pari amarylliksen sipulia ja posti toikin kaksi aivan valtavan kokoista kasvin alkua. Tulossa varmasti upea kukinta!

Kukan kehittymisen seuraaminen tuo joulun päivä päivältä lähemmäksi kuin parhain joulukalenteri konsanaan.

Sipulin annetaan ensin juoda vuorokauden verran vettä itseensä ennen multaan istuttamista. Tämän jälkeen sipulia kastetaan harvakseltaan, jottei varsi kehity liian pitkäksi ja runko ei jaksa kannatella kukintoa.

Istutin sipulini yksinkertaisiin valkoisiin keramiikkaruukkuihin. Kukinnosta on tulossa vaaleanpunainen. Pitkään kamppailin valkoisen ja vaaleanpunaisen välillä, mutta mukava saada hieman väriä kasvin muodossa.

En ihmettele, että tästä helppohoitoisesta ja hurmaavasta joulukukasta on tullut suosittu.

Joko muilla on sipuleita istutettuna?

Image

Image

Keski-Euroopan joulumarkkinahumua.

Terveiset Berliinistä!

Lämminhenkiset joulumarkkinat kuuluvat Keski-Euroopassa erottamattomasti adventtiaikaan ja ne huokuvat lämpöä ja pitkiä perinteitä.

Kojuissa kaupataan kaikkea käsitöistä leluihin ja joulupöydän herkkuihin ja ostosten lisäksi vietetään aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa.

Itse maistelin tietenkin mausteista hehkuviiniä ja herkuttelin kastanjoilla ja suklaahedelmillä. Joulumarkkinoihin ei liity pelkästään kaupallinen ostohuuma vaan yhtälailla iloinen yhdessäolo ja juhlan tunnelmaan virittäytyminen. Toreilla on luistinratoja, karuselleja, pulkkamäkiä ja muita hauskoja aktiviteetteja.

Kojut koristellaan näyttävästi havuilla, elävillä tulilla ja lukuisilla erilaisilla valoilla ja käsityöläiset valmistavat takoen, sorvaten ja maalaten ihania koriste- ja sisustusesineitä.

Mukaani tarttui muutama hauska pieni jouluinen koriste-esine sekä rasiallinen käsin tehtyjä ovennuppeja joille ehkä joskus löytyy joku käyttötarkoituskin.

Paras tuliainen oli kuitenkin ihana tunnelma jota koetin mukaani napata tähän joulukuun alkuun.

ImageImageImageImageImageImage

Lukutilan nostatus ja hirmuinen kampasimpukkapasta.

Portaiden puolivälissä on ihana pieni tila joka seisoo valkoiseksi maalatun lankkulattian päällä. Tilaan on suunniteltu pikkuruinen lukunurkkaus jonka nojatuolissa istuen on mukava nautiskella kirjoja ja punaviiniä.

Jo aiemmin tilassa on ollut värikäs räsymatto lattialla, Ikean nojatuoli raheineen, roskalavalta löydetty puinen pöytä,Kartellin valaisin sekä valkoiseksi maalattu sermi.

Toin tilaan muutaman uuden jutun elävoittämään ulkonäköä ja lisäämään kodikkuutta.

Nojatuolin päälle tuli Hayn keltainen tyyny harmaalla napillaan. Hayn Dot- tyynyjen kangas on uskomattoman korkealaatuista Kvadratin verhoilukangasta ja tyynyn yleisilme on huoliteltu. Samoja tyynyjä meiltä löytyy myös sängyn päältä.

Vanhaan apteekkaripurkkiin löysin herkullisen yksinkertaisen kasvin kukkakaupasta. Liikkeen pitäjä ei osannut kasville sanoa mitään suomenkielistä nimeä. Osasi vain kertoa, että eteläisestä Afrikasta on kyseinen oksa suomeen matkannut.

Pöydän päälle laitoin pinoksi muutaman Iittalan Vitriinirasian, jotka väreiltään sopivatkin siihen mainiosti.

Rappusille löysivät tiensä vielä muutama ruskeakantinen kirja kertomaan paikan käyttötarkoituksesta sekä hauska pahvinen taulunkehys joka on ostettu Pariisin suuresta tavaratalosta.

Nyt tilasta tuli vieläkin kutsuvampi ja kodikkaampi kuin aiemmin.

Mitäs pidät?

Eilisen haastava mietintä illan ruuasta päätyi kampasimpukoihin ja artisokkapastaan. Pitkästä aikaa löytyi ohje jonka toteuttamalla ruuasta tuli suorastaan pahaa! Pastaan tuli mausteeksi sahramia sekä ricottajuustoa. Lopputulos ei miellyttänyt makunystyröitäni yhtään.

Hyvän tapenadella kuorrutetun uunifeta-salaatin ja pastasta noukittujen simpukoiden avulla nälkä kuitenkin lähti ja ohje lensi bittiavaruuteen tallentamattomana.

Kokeilemalla oppii niin ruuanlaitossa, sisustamisessa kuin ihan elämässä yleensä!

Minusta on hirmuisen kiva käydä kurkkimassa katselutilastoja ja blogini on löytänyt jo hienon määrän lukijoita ja muutaman oikein vakiokävijän vaikka olen vasta reilun kuukauden tätä naputellut. Itsellehän tätä tekee, mutta kyllä kävijät ja kommentit saavat ihan oikeasti hyvän mielen aikaan. Kiitos siitä teille!

Nyt hyvää torstaita jokaiselle ja lämpöä loppuviikkoon!!!KuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuva

Cobellon urpo pöllö.

Ajauduin harmautta karkuun ihanaan sisustusliike Cobelloon (www.cobello.fi), joka oli koristanut myymälänsä ja esillepanonsa jo joulun tunnelmaan.

Paljon ihania hypisteltäviä asioita ja mielitekojen vastustelua piti vierailuni sisällään.

Myymälässä on pääasiallisesti maalaisromanttisia sisustustuotteita, mutta onneksi löytyy paljon muutakin kuin teksteillä vuorattuja valkoisia kalusteita, joihin alkaa olla kokolailla kyllästynyt.

Tällä kertaa eniten ihastusta herätti Riviera maisonin sieniaiheiset tuikkukupit joita tarttuikin kahdessa koossa matkaani mukaan sekä ihan vaan suloisuudellaan hämmentänyt pieni tikun päässä istuva untuvaturkkinen pöllö.

Tuikut löysivät paikkansa edellisessä poustauksessa esittelemääni asetelmaan ja pöllö tulee päätymään varmaankin jossain vaiheesssa johonkin joulukukka-asetelmaan. Saas nähdä.

Nyt on pienien päivätorkkujen aika ja sitten raskaimpana huolenaiheena on, että mitä sitä laittais tänään ruuaksi. Huhhuh.

Ihanaa iltaa kaikille!!!

p.s Sain oikoluettavaksi tänään sen sisustusartikkelin, jossa kotini esitellään. Mainio juttu tuli! Jee!KuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuvaKuva

Kurkkaus nurkkaukseen.

Olohuoneen pienelle lasipöydälle syntyi päivänä eräänä pieni sommitelma. Aiemmin siinä oli vain edelleenkin lasin päällä asuva Pentikin pöytävalaisin, mutta nyt se sai seurakseen viherkasvin (jota jollain tavalla pitäisi varmaan leikata,mutta pidän siitä tuollaisena), muutaman hopeisen kynttilän H&M homesta, Iittalan tuikun ja kasan simpukoita.

Tapana on poimia matkalta aina yksi simpukka tai kaunis kivi ja tuoda se muistona kotiin. Nyt niitä on tuollainen pieni keko. Ei auta kuin matkustella lisää ja lisää. Tavoitteena ämpärillinen kauniita rantaanajautujia… =)

Pöytä on Ikeasta aikanaan ostettu valkoinen pöytä jossa lasikansi ja verhoina tuossa tilassa Marimekon Bottna-kuosia. Verho on muuten erityisen kausi kun aurinko paistaa siitä läpi. Kuosi on mielestäni sopivan neutraali, mutta kuitenkin siinä on pientä jujua kokovalkoiseen verrattuna.

Uusia tuulia nurkkauksen muodossa, töiden muodossa ja luontokin puhaltaa omansa tänne joukkoomme.

Pidelkää hatuistanne ulkona! KuvaKuvaKuva